Aikuinen on terve, kun se leikkii

Moni ei pelaa video- tai tietokonepelejä, koska pelaaminen ”ei kiinnosta”. Minun, jota todellakin kiinnostaa, korviini tämä on aina särähtänyt pahasti. Aivan kuin sanoisi, ettei välitä musiikista tai ei pidä pizzasta – kyllä varmasti välittää ja pitää, oikea sortimentti ei vain ole osunut kohdalle vielä.

Ensimmäinen pelikoneeni, v. 1985

Olin ajatellut kirjoittaa aiheesta jotain kvasi-älykästä, jotain johon tunkea termit immersio, ludologia, Johan Huizinga ja uusyhteisöllisyys. Vaan ei jaksa. Muut lienevät ihan tyytyväisiä omalla puolellaan aitaa, hiljaisuudestaan ja Waldorfin salaatistaan nauttien. Sitä paitsi, kaikki mitä aiheesta voidaan sanoa, on jo sanottu:

Pintandwefall / That X-Box

Cluedo ain’t my game YEH
’cos it’s scary
and I don’t like puzzles
’cos they’re too heavy

Twister is allright YEH
but it can get too
boring if you have to
play it alone

I don’t know how to draw YEH
so Pictionary
ain’t my cup of tea NO
and neither is Scrabble

Maito ei ole pelinaisen juoma

Monopoly is too hard YEH
I never win there
and chess I’ve got no clue
how to play it

I have an X-Box,
You’ve got a Nintendo,
But that’s a bit different, YEH

Backgammon I can’t spell YEH
so I won’t play it
and oak it is too dull it’s got
only two colours

I dislike playing cards YEH
because the hearts always
slip away from my hands
it’s so depressing

Roulette is too tough YEH
and Alias I like but
no-one ever gets my
explanations

Sex is one I like YEH
but I don’t think it
qualifies as a game so
all I know is

I have an X-Box,
You’ve got a Nintendo,
But that’s a bit different, YEH

Parhautta voi hankkia kuunneltavaksi täältä: >> klikkaa! <<

Muovia – miksipä ei?

Asiastahan voidaan aina keskustella?

Kohta on 23asiassa (kyllä, näin se taipuu 😛 ) käsiteltävänä keskustelufoorumit, joten siinä aihe tämänkertaiselle teknovisioinnille.

Meillähän on organisaatiossamme käytettävissä keskustelupalsta, jonka tekninen toteutus vain sattuu tappamaan kaiken innon sen käyttämiseen. Keskusteluaiheita ei pysty ryhmittelemään mitenkään ja yksittäisen keskustelun sisällä viestiketjut rakentuvat täysin epäonnistuneesti käyttömukavuuden kannalta.

Palstan ”ominaisuuksista” (ei siis vioista) johtuen yksittäiset viestit hukkuvat muiden joukkoon, ja eri keskusteluaiheiden erottelemattomuudesta syntyy myös mielikuva, että ”ei siellä puhuta muusta kuin jalkapallosta”. Mikä voi olla tottakin, mutta väitän, että palstan kankea rakenne ei millään tavalla rohkaise asiain tilan muuttamiseenkaan.

Miksei meillä voisi olla aitoa keskustelufoorumia, joita internet on muutenkin pullollaan? Siis jotain tämän tapaista:

Selkeästi eri aiheisiin jaettu foorumi innostaa tutustumaan aivan eri tavalla. Useimmat kai vähintäänkin seuraavat netissä jotain tällä tapaa toteutettua keskustelupalstaa, mutta selvennettäköön vielä yksityiskohtia, jos asia on jollekulle vieras: aiheryhmä-linkistä klikkaamalla pääsee näkemään ko. aiheesta käytävien keskustelujen otsikot [topics], joita klikkaamaalla taas pääsee yksittäiseen keskusteluun.

Visuaalisuuden merkitystä verkkoviestinnässä ei myöskään kannata ohittaa olankohautuksella. Me kaikki olemme tottuneet päivittäin käyttämään pitkälle kehitettyjä ja käyttäjäystävällisiä internet-sivustoja. Myös keskustelupalstan perusominaisuuksiin tulee kuulua mahdollisuus käyttää toimivia linkkejä, kuvia, erilaisia fontteja ja jopa hymiöitä. Nämä asiat voivat tuntua turhalta sokerikuorrutukselta, mutta todellisuudessa ovat tärkeitä psykologisia tekijöitä, jos ihmisiä halutaan houkutella tutustumaan palveluun ja jopa käyttämään sitä.

Miten tämän mallista keskustelufoorumia sitten hyödyntäisi meidän organisaatiossamme? Miten olisi vaikka ne paljon puhutut (mutta vähän keskustellut?) sisällöt? Omat keskustelut pystyyn vinkattavista lastenkirjoista, tietotekniikkakokoelman vanhentuneisuudesta tai mistä nyt ikinä haluaa. Pallas-ongelmat ja niiden ratkaisut saakoot oman osastonsa, samoin muut tietotekniikan dilemmat. Yksi osasto voidaan omistaa FC Lainastolle, toinen vaikka niistä pikku-uutisista tiedottamiseen, joille Netkun uutispalsta on liian raskas media. Esimerkkejä on helppo keksiä. Itse ajattelen, että tällaisesta foorumista – alkeellisella hakutoiminnolla varustettuna – voisi ajan myötä muodostua eräänlainen knowledge base organisaatiolle. Paikka, jonne kerääntyisi sitä arvokasta hiljaista tietoa, jonka leviäminen muuten on lähinnä sattumanvaraista ja sosiaalisista verkostoista riippuvaista.

Teknisesti tällaisen foorumin pystyttäminen ja ylläpito ei ole kovin vaativaa, ainakaan minun rajallisen tietoteknisen ymmärrykseni mukaan. Internetistä löytää valmiita (ilmaisia!) pohjia, jotka voi sitten viilata graafisen mielensä mukaiseksi. Netkuunhan tällaista sovellusta ei voi sinänsä ympätä, joten käytännössä foorumin pitäisi sijaita jossain muualla (kaupungin palvelimella kuitenkin) ja Netkusta olisi vain linkki foorumiin. Ehkä jokin tietohallinnon direktiivi estää tällaisesta ratkaisusta haaveilemisenkin, en minä vain tiedä. Sen verran tiedän, että jos kukaan ei koskaan kysy, niin ei tulla tietämäänkään.

Mesetys ja muukin kommunikointi

Ilahduin kovasti, kun hiukan aikaa sitten maakuntapäivässä Ari Haasio esitteli näkemyksiään web 2.0 -työkaluista. Mieleni on vuosia tehnyt huudella intrassa/netkussa, että miksi me hankaloitamme elämäämme töissä, kun on keksitty kaikenlaisia ilmaisia apuvälineitä käytettäväksi. (Mutta en ole viitsinyt, kun sen nörtin maineen saa pienemmästäkin.)

Yksi selkeimmistä asioista on tuo puhelimen käyttö – okei, kaupungin sisäinen verkko on halvempi käyttää, mutta silti. Jos Skypeä tai jotain vastaavaa voi käyttää ilmaiseksi, niin miksi maksaa kapitalistille sitä vähääkään? Sitäpaitsi sankaluuri päässä oltaisiin tyylikkään näköisiä.

Mesen tai jonkin irc-sovelluksen käyttäminen olisi myös ihanteellista organisaation sisäiseen kommunikaation. Yksi visio (ja näitä voi jokainen keksiä lisää) menisi niin, että vaikkapa kaupunginkirjaston jokaisella osastolla olisi oma tunnus, jolla on kirjautunut tähän yhteiseen keskusteluohjelmaan. Osastolla X tulee asiakas kysymään, että mikähän se oli se Reijo Mäen kirja, joka ei ollut huono. Osaston X epäonninen työntekijä ei osaa vastata, eikä tätä asiaa viitsisi kysy-palveluunkaan laittaa, koskapa asiakas haluaa tiedon tunnin sisään. Ei hätää – työntekijä naputtelee asiansa pikaisesti yhteiseen keskusteluun, ja saakin kaivatun tiedon vartin kuluttua osaston Z dekkareita harrastavalta kollegalta.

Ja vaikka näissä ohjelmissa olisikin iso kasa osallistujia kirjautuneena keskusteluun, voi niissä silti lähettää yksityisviestejä henkilöltä henkilölle. Esimerkkiä taasen: työläinen K tuntee kahvihammastaan kolottavan. Yksin ei tauolle voi mennä, joten kollega M on saatava värvättyä mukaan. K:lla tai M:llä ei kummallakaan ole omaa työpuhelinta, joten soittaminen tuntuu huonolta vaihtoehdolta. Ei viitsisi kävelläkään M:n luo, hänhän saattaa olla poissa työpisteestään. Ei hätää – K laittaa mesessä privaviestin M:lle (”kaffe 5 min pääst?), johon M vastaa (”ok”). Kaikki ovat onnellisia ja resursseja tuhlattiin minimaalisesti.

Tottakai kaikessa pitää käyttää maalaisjärkeä ja harkintaa. Monesti puhelin, sähköposti tai suora kontakti ovat yksiselitteisesti parhaita tapoja asian hoitamiseen. Joihinkin tilanteisiin taas olisi tarjolla kätevämpiäkin ratkaisuja. Ainahan on tämä ”ja minähän en pysty tämmöisten käyttöä oppimaan” -aspekti, minkä toisaalta ymmärrän, ja toisaalta en – joku PallasPro on kymmenen kertaa monimutkaisempi sovellus kuin nämä härpäkkeet, ja aika moni meistä sitä silti työkseen käyttää.

del.icio.us

Tehtävissä tulee vastaan kurssikavereiden del.icio.us-linkkien lisääminen omaan tietoavaruuteen. (Eli nyt kannattaa karsia tai muuttaa salaiseksi sieltä ne noloimmat kirjanmerkit.)

Kirsin jo löysinkin del.icio.usista ja lisäsin verkostooni. En nyt juuri hoksaa, onko joku helppo keino etsiä käyttäjiä tuolta, mutta Kirsin löytää hakemalla ’23asiaa’-tägeistä, ja minut Kirsin kautta. Jos teitä muita jo del.icio.usissa on, niin muistakaa infota jossain vaiheessa miten teidät löytää. Jos siis haluatte. Ei oo pakko.  

  

Yleisön pyynnöstä

Koska ulkoasua oli kommentoitu ”synkäksi”, vaihdoin vähän pirtsakkaampaan malliin.

Mahdollisuuksien kartoittamista

Blogissahan voi helposti julkaista videoitakin. Eli jos meidänkin talo blogia julkaisisi, niin siihen osaisi tietokonekammoinenkin ujuttaa vaikka tämän hittipätkän (joka nyt pitää osata onkia YouTubesta):

Viilausta ja testailua

Lisäsin kirjastot.fin RSS-syötteen tuonne laitaan. Helepoksi on tehty säätäminen. Vielä kun saisi nuo Flickr-kuvat jostain haluamastaan aiheesta, eikä kaiken maaiman vosuja ja maisemia. Vaikka robotteja mieluummin. 😛

kuva: Don Solo

Ensimmäinen kirjoitus

Kyllä. Otsikko sisältää olennaisen.